Heinäkuisia halohavaintoja

Heinäkuun neljännellä viikolla näkyi jälleen hieman erikoisempia halomuotoja. Maanantaina 19.7. en kyennyt töihin edellisen yön kuumetilasta toipuakseni, mutta sen sijaan keskipäivällä kykenin valokuvaamaan kauniisti kaartuvaa 22° sivuavan kaaren alaosaa kotipihasta. Myöhempi kuvien käsittely tietokoneen ääressä (erityisesti nk. pinoamistekniikan soveltaminen) toi pilvikuitujen seasta esiin myös himmeän 9° renkaan sekä horisonttirenkaan.

24 yksittäisestä ruudusta koostettu (pinottu) kuva heinäkuun 19. päivän halonäytelmästä. 22° renkaan ja sivuavien kaarten rinnalla kuvassa on 9° rengas sekä horisonttirengas.

Kolme päivää myöhemmin kotikaupunkini jäi ukkosen alle, ja sademittariin kertyi iltapäivällä tunnin aikana kymmenkunta milliä vesipisaroita. Illemmalla taivas oli kuitenkin kirkkaampi. Konvektiopilvien takana majaillut tasaisehko ja paksuhko harsopilvi tuotti kauniin halonäytelmän, jota hallitsi varsin kirkas zeniitinympäristön kaari. Näytelmään sisältyi myös keskikirkas 120° sivuaurinko, joka tällä kertaa näkyi ilman selviä viitteitä horisonttirenkaasta.

Tavallista kirkkaampi zeniitinympäristönkaari hallitsee maisemaa 22.7.2010. Lisäksi kuvassa näkyy 22° rengas sekä oikeanpuoleinen sivuaurinko.

Valaisevat yöpilvet 9.-10.7.2010

Valaisevia yöpilviä hämärtyvällä pohjoistaivaalla kello 22.47.

Kesän ensimmäinen omalle kohdalleni osunut valaisevien yöpilvien näytelmä osui omalle kohdalleni perjantai-iltana 9.7.2010. Olin jo aikaisemmin päivällä ehtinyt suunnitella kaukoputken käyttämistä tulevana yönä Skorpionin ja Jousimiehen tähdistöissä olevien runsaslukuisten syvän taivaan kohteiden katsomisen merkeissä, ja lasten nukahdettua jouduin vähän mietiskelemään mitä tekisin pimeää odotellessani. Yöpilvinäytelmä tarjosi juuri sopivasti tekemistä.

Näytelmän alkupuolella yöpilvet näyttäytyivät melko laajoina, ja niiden yläreuna ulottui n. 40 asteen korkeudelle, reilun kymmenen asteen päähän Pohjantähdestä siis. Näytelmän loppua kohti yöpilvialueen yläreuna vetäytyi alemmaksi sitä mukaa, kuin Aurinko painui alemmaksi ja pilvialue jäi enemmän ja enemmän Maan varjon puolelle. Loppua kohti näytelmä kuitenkin kirkastui, ei vähiten pimenevän taustataivaan ja sitä myöten lisääntyvän kontrastin ansiosta. Otin näytelmästä kaikkiaan kolmisenkymmentä valokuvaa. Tästä yöpilvinäytelmästä tehtiin runsaasti havaintoja muuallakin Englannissa, noteerasipa Optics Picture of the Day -sivustokin tämän eräänä päivänä seuraavalla viikolla.

Kello 23.06.

Kesäkuisia halonäytelmiä

Kesäkuussa näkyi muutamia tavanomaista parempia halonäytelmiä. Suomessa yläpilvihalojen laatu ja määrä ovat korkeimmillaan tyypillisesti huhtikuussa, ja en osannut lainkaan odottaa että täällä olisi toisin. Kevät tuli ja meni ilman sen suurempia halonäytelmiä, mutta kesäkuu pelasti paljon saarivaltakunnan maineesta halojen havaintopaikkana.

Korkean auringon horisonttirengas 2.6.2010.

Kesäkuun toisena päivänä näin ensimmäistä kertaa horisonttirenkaan Englannin maaperällä. Olin tuolloin matkustamassa lasten kanssa Suomeen, ja horisonttirengas näkyi Heathrowin kolmosterminaalin edustalla yhdessä keskitasoisen 22 asteen renkaan kanssa. Siinä tilanteessa en tietenkään voinut jäädä tilannetta seuraamaan pidemmäksi aikaa, mutta ehdin sentään kännykkäkameralla pari kuvaa ottamaan. Kyseessä oli kautta aikain pienin näkemäni horisonttirengas, sillä Auringon korkeus havaintohetkellä oli 59°.

22° rengas, sivuauringot, horisonttirengas, 22° ylläsivuava kaari sekä yläkovera Parryn kaari 20.6.2010. Tässä kuvassa on halomuotojen korostamiseksi sovellettu lievää epäterävää maskia.

Horisonttirenkaita näkyi kesäkuun enemmänkin. Kesäpäivänseisauspäivän aattona huomasin leikkipuistovierailun aikana melko korkealla taivaalla sivuauringot ja 22 asteen renkaan. Aika ajoin näiden lisäksi yläpilvissä näkyi horisonttirengasta ja myös 120° sivuauringot, tosin melko himmeinä. Iltapäivä jatkui melko kirkkaiden perushalojen merkeissä, kunnes kello viiden teen aikaan ylläsivuava kirkastui ja kauniisti värillinen Parryn kaari ilmestyi 22° renkaan yläpuolelle. Kun Parry-orientoituneita jääkiteitä kerrankin oli liikkeellä, tein tietenkin parhaani vielä harvinaisempien halomuotojen näkemiseksi, mutta sentään Pyhän Andreaan kaariin asti ei potku tässä halonäytelmässä riittänyt.

Horisontinympäristön kaaren palasia yläpilven riekaleissa. Halo on tunnistettavissa lähinnä pilvissä näkyvien värisävyjen avulla.

Kesäpäivänseisauksen jälkeisinä päivinä yritin kovasti nähdä horisontinympäristön kaarta, jota en ole aikaisemmin luonnonvalojen halonäytelmissä nähnyt. Tämä halomuoto on käytännössä mahdoton nähtävä Suomessa, sillä edes Hangon leveysasteella Aurinko ei milloinkaan nouse riittävän korkealle. Aikanaan olen tehnyt horisontinympäristön kaaresta positiivisen havainnon niinkin pohjoisessa kuin Rovaniemellä, mutta tuolloin haloilmiön aiheuttavana valonlähteenä oli tietenkin keinotekoinen katuvalo. Useana paahteisena kesäpäivänä etelähorisontin suunnalla olikin lupaavan oloisesti yläpilviä, mutta haloja ei niissä pilvissä yleensä näkynyt. Sunnuntaina 27.6. kuitenkin onnisti. Jo aamupäivällä näkyneet sivuauringot ja horisonttirenkaan palaset antoivat kovasti lupauksia horisontinympäristön kaaren näkymisestä, ja viimein Auringon kivuttua 61° korkeudelle näin horisontin lähellä muutamia selvästi värillisiä pilvenpalasia. Lyhyitä horisontinympäristön kaaren pätkiä ja palasia näkyi tämän jälkeen pidemmänkin aikaa, tosin mitään yhtenäistä pitkää kauniisti värillistä kaarta ei näkynyt missään vaiheessa.

All-sky-kuva halonäytelmästä 29.6.2010.

Kesäkuun lopussa näin vielä kahtena peräkkäisenä päivänä multihalon, jotka molemmat sisälsivät parhaina muotoinaan sekä yläkoveran Parryn kaaren että 120° sivuauringot. En muista että olisin koskaan aiemmin nähnyt Parryn kaarta kahtena peräkkäisenä päivänä. 29. päivän halonäytelmä painottui enemmän Auringon vastapuoliselle taivaalle, ja horisonttirengas oli siinä keskeisemmässä roolissa kuin 30. päivänä.

Auringonpuoleisen taivaan halomuotoja 30.6.2010.

Komeettametsällä keskikesällä

Säät ovat suosineet tähtiharrastusta viime aikoina, sen sijaan työntäyteiset päivät toimistolla ja kotona eivät. Juhannusviikolla päätin uhrata yhden iltayön (22.-23.6.2010) unet tähtiharrastukselle, sillä halusin nähdä omin silmin miten pimeä keskikesän yö näillä leveysasteilla on. Kaikki juhannusta Suomessa viettäneet tietävät että keskikesällä ei juurikaan näy tähtiä korkeilla leveysasteilla. Yhdeksän astetta Helsinkiä etelämpänä asiat eivät kuitenkaan ole näin huonosti. Karkeasti ottaen yö pimenee Greenwichin leveysasteella kesäpäivänseisauksen aikaan yhtä pimeäksi, kuin Etelä-Suomessa huhtikuun lopussa tai elokuun puolivälissä.

Yön pimeyden havaitsemisen lisäksi minua kiinnosti nähdä millaisia tähdistöjä taivaalla, erityisesti etelätaivaalla, tähän aikaan vuodesta ylipäätään on. Suomessa kesiä viettäneenä omakohtaiset kokemukset esim. Skorpionin tähdistön katselemisesta ovat vielä aika vähissä. Kaikesta tästä pohjustuksesta huolimatta yön päähuomion varasti edellisenä vuonna löydetty pyrstötähti C/2009 R1 (McNaught), joka olisi ainakin periaatteessa havaittavissa Ajomiehen tähdistössä matalalla pohjoistaivaalla.

Valitsin havaintovälineiksi silmälasit sekä 10x50-peruskiikarini, joiden kuvittelin riittävän mainiosti komeetan näkemiseen, olihan komeetta ennusteiden mukaan suhteellisen kirkas (nimenomaan suhteessa komeettojen tyypilliseen kirkkauteen). Kaukoputki jäi tällä kertaa keittiön nurkkaan. Astelin fleecepaitaan ja pitkiin housuihin pukeutuneena ulos iltayhdentoista aikaan, jolloin tähtiä näkyikin jo mukavasti. Pohjoistaivas oli toki vielä melko vaalea. Ajomiehen kirkkain tähti Capella löytyi vaivatta paljaalla silmällä matalalta pohjoistaivaalta, ja kiikareiden avulla ei ollut temppu eikä mikään erottaa myös tähdistön toiseksi kirkkainta tähteä eli Menkalinaa kymmenkunta astetta Capellasta vasemmalle. Komeetan olisi pitänyt näkyä Capellan ja Menkalinan välissä, ehkä asteen tai kaksi näitä tähtiä yhdistävän janan pohjoispuolella. Vaalealla taivaalla ei näiden kahden tähden lisäksi kuitenkaan näkynyt mitään. Yön pimeimpään hetkeen oli vielä pari tuntia aikaa, ja tiesin että taivas oli pimenemään päin, joten päätin palata asiaan hieman myöhemmin.

Koska aikaa oli runsaasti ja havaintovälineet olivat mukana kulkevaa sorttia, päätin spontaanisti lähteä kävellen kolmen kilometrin päähän peltojen keskellä kulkevalle polulle, jota pitkin olen usein lenkkeillyt. Tiesin, että siinä paikassa horisontti olisi poikkeuksellisen avoin sekä pohjoiseen että etelään päin, ja lisäksi katuvaloista olisi todennäköisesti vähemmän harmia kuin kotiniityllä.

Yö todellakin pimeni vielä huomattavasti. Pellon reunaan saapuessani tähtiä näkyikin jo valtavasti. Toisella neljänneksellään ollut Kuu paistoi häiritsevästi eteläisellä taivaalla Vaa'an tähdistössä, parikymmentä astetta Antareksesta (Skorpionin tähdistön kirkkain tähti) oikealle, tehden turhiksi yritykseni nähdä Messierin luettelon neljäs kohde kiikareilla (mistäpä sitä tietää olisiko se näkynyt vaikka Kuu ei taivaalla olisi ollutkaan?). Jousimiehen tähdistö oli puolenyön aikoihin (tähtiaika n. 17h) vasta nousemassa eteläkaakon suunnalla. Skorpionin lisäksi etelätaivasta hallitsi Käärmeenkantajan tähdistö, keskitaivaan ollessa Herkuleen, Lohikäärmeen, Lyyran ja Karhunvartijan miehittämiä.

Pohjoistaivas oli selvästi pimentynyt yön edetessä, ja Capellan lisäksi Menkalina oli jo helppo nähdä paljaallakin silmällä. Kiikareiden avulla saatoin nähdä muutamia selvästi himmeämpiä, ehkä viidennen tai kuudennen suuruusluokan tähtiä Ajomiehen tähdistössä. Harmillisesti ohuet yläpilvikuidut himmensivät näiden tähtien valoa ajoittain. Melko pian huomasin kaksi suunnilleen yhtä himmeää tähtimäistä kohdetta jotakuinkin siinä paikassa, missä komeetan oletin olevan. Olisiko komeetta mahdollisesti jompikumpi näistä? Nämä kohteet olivat lähes pohjois-etelä-suunnassa n. asteen päässä toisistaan. Parhaimmillaan näistä alempi näkyi aavistuksenomaisesti sumumaisena, joten aloin uskoa tunnistaneeni sen hakemakseni komeetaksi. Tarkkailin tätä tähtitaivaan aluetta parikymmentä minuuttia yrittäen saada asiaan paremman varmuuden ja samalla painaen tähtien sijainnit mieleeni niin hyvin, että kotiin palattuani voisin verrata näkemääni tähtikarttaan. Lopulta puoli yhden jälkeen päätin lähteä talsimaan kotiniittyä kohti, jotta olisin yön pimeimmällä hetkellä valmis luomaan viimeisen silmäyksen komeettaan lähes kotioveltani.

Kuten olin odottanut, samat tähdet ja myös komeetta näkyivät kotiniityltä siinä missä pellonreunaltakin, vain niukasti puidenlatvojen yläpuolella tosin. Näkymä ei kuitenkaan ollut vajaan puolen tunnin kävelyn aikana muuttunut niin paljoa kirkkaammaksi, että olisin vieläkään täysin varmasti uskaltanut julistaa onnistuneeni näkemään itse komeetan. Sen sijaan jo ensimmäinen vilkaisu Uranometria 2000.0 -tähtikartastoon antoi asialle lopullisen varmuuden. Kaikki näkemäni tähdet oli helposti tunnistettavissa tähtikartan avulla, ja komeetaksi tulkitsemani aavistuksenomaisesti sumumainen kohde sijoittui täsmälleen ennustettuun paikkaan tähtitaivaalla. Kävin tyytyväisin mielin nukkumaan puoli kahden aikaan.

120 asteen sivuaurinko

Maaliskuun 16. päivänä Englannin Kentissä nähtiin hieman tavanomaista monimuotoisempi keväinen halonäytelmä, josta kerrotaan Optics Picture of the Day -sivustolla osoitteessa http://www.atoptics.co.uk/fz402.htm. Olin tuona päivänä tietenkin töissä täysin normaaliin tapaan, mutta onnistuin melkoisen sattuman turvin huomaamaan yksinäisen 120 asteen sivuauringon. Ilmiö ei välttämättä ollut erityisen pitkäkestoinen, tai ainakaan se ei näkynyt kuin pari minuuttia sen jälkeen kun sen huomasin. Onneksi sentään ehdin käydä ulkona ottamassa ilmiöstä valokuvan kännykkäkamerallani. Samaan aikaan auringon suunnalla näkyi vain vaatimaton 22 asteen rengas. 120 asteen sivuaurinko on siis kuvassa näkyvä lähes täysin valkea kirkastuma yläpilvessä.

Messierin luettelon kohteista

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani mainitsin suunnitelmistani dokumentoida havaintoja niistä Messierin luetteloon listatuista syvän taivaan kohteista, joista en ole arkistooni saanut merkintää kultaisella 90-luvulla. Ensisijaisen motiivin tälle hankkeelle suo nykyisen havaintopaikkani hieman Suomea eteläisempi sijainti, mikä parantaa mm. Linnunradan keskuksen suunnalla olevien tähtijoukkojen ja emissiosumujen näkyvyyttä ehkä ratkaisevasti Suomen olosuhteisiin verrattuna. Valtaosa kysymykseen tulevista Messierin luettelon kohteista sijaitsee nimenomaan Linnunradan keskuksen suunnalla Jousimiehen ja Skorpionin tähdistöissä, jotka ovat parhaiten havaittavissa kesäaikaan. Talvitaivaalla näitä kohteita on huomattavasti vähemmän.

Eräänä tammikuisena kuuttomana ja kuulaana sunnuntai-iltana päätin ottaa asiakseni viedä tätä projektia aavistuksen eteenpäin ja tarkistin, mitkä aiemmin huomiotani vaille jääneistä Messierin luettelon kohteista ovat nyt iltataivaalla näkyvissä. Kävi ilmi, että Orionin tähdistössä oleva kirkkaahko heijastussumu M78 sekä Yksisarvisen tähdistön suunnalla näkyvä avonainen tähtijoukko M50 ovat minulta toistaiseksi havaitsematta. Nämä kohteet eivät itse asiassa ole erityisen syvällä etelässä, eli ne ovat suht. kelpoisia havaintokohteita Suomestakin, mutta syystä tai toisesta en ole niitä aiemmin tullut havainneeksi. Nyt oli oiva tilaisuus korjata tämä asia.

Saatuamme lapset nukkumaan iltayhdeksään mennessä ryhdyin toimeen. Koska suunnitelmani oli ottaa em. kohteista valokuvia kaukoputken läpi, oli ensimmäinen tehtävä suunnata kaukoputkenjalusta taivaannapaan siten, että paria sekuntia pidemmät aikavalotukset tulivat mahdollisiksi. Jalustan suunnattuani vilkaisin ensimmäiseksi Orionin suurta kaasusumua (M42), ja melkein samantien etsinkin illan varsinaisena havaintokohteena olevan heijastussumun putken näkökenttään. M78 on melko helppo löytää, sillä se sijaitsee vain parin asteen verran pohjoiseen Orionin vyön vasemmanpuoleisesta (itäisimmästä) tähdestä. Jo ensimmäisellä silmäyksellä (30-kertaisella suurennuksella) saatoin erottaa näkökentän keskeltä kaksi himmeähköä tähteä, joista toisen ympärillä erottui heikosti sumua. Tarkistin kohteen näkymisen myös suuremmalla suurennuksella (60x), mutta kohde ei erottunut oleellisesti paremmin.

Ennen valokuvauspuuhiin ryhtymistä etsin taivaalta näkökenttään myös illan toisen havaintokohteen. Tämä oli aavistuksen verran vaikeampi löytää. Lähdin liikkeelle Siriuksesta, jonka itä- ja koillispuolella olevaa muutaman 5.-6. suuruusluokan tähden jonoa hyödyntämällä sain suunnattua putkeni suunnilleen oikein sivusuunnassa. Itse tähtijoukko löytyi tämän jälkeen melko nopeasti putkea varovasti ylöspäin kääntämällä.

Seuraava askel oli kiinnittää okulaarin paikalle kamera ja tarkentaa se Bahtinovin maskin ja Siriuksen avulla. Harmikseni huomasin melko nopeasti testivalotuksia tehdessäni, ettei seuranta salli juurikaan yli 30 sekunnin valotuksia. Luullakseni kaukoputki-kamera-vastapaino-yhdistelmäni olisi vaatinut paremman tasapainon, jotta pidemmistä valotuksista olisi voinut haaveilla. En kuitenkaan tällä kertaa malttanut asiaan sen enempää paneutua (ehkä sitten seuraavalla kerralla voin pitää tämänkin näkokohdan mielessäni jo jalustaa suunnatessani).

M78 ei näin lyhyillä valotuksilla tullut juurikaan esiin. En tosin tiedä auttaisiko minun laitteistollani kuvattaessa pidempi valotusaika paljoakaan, koska kyseessä on melko pienialainen kohde ja putkeni lyhyehkö (600 mm) polttoväli tuottaa melko laajan näkökentän. M50 sen sijaan näkyy kuvissa kohtuullisesti (tunnistettavasti). Ohessa Registax-ohjelmalla pinoamani seitsemästä 15 sekunnin valotuksesta koostettu (ja rajattu) mallikuva. Herkkyysasetus oli ISO 800.

Kvadrantidien tähdenlentoparvi

Kvadrantidien parvi on useimpina vuosina yksi kolmesta runsaimmasta tähdenlentoparvesta, mutta käsitykseni mukaan se poikkeaa sekä elokuisista perseideistä että joulukuisista geminideistä maksimivaiheen lyhyehkön ajallisen keston puolesta. Tälle vuodelle maksimin ajankohdaksi oli ennustettu tammikuun kolmannen päivän iltaa kello 19 UTC. Tuona sunnuntai-iltana täällä Berkshiressä oli onnekkaasti selkeää, lumetonta ja myös kuutonta, mutta parven säteilypisteen sijainti pohjoisella taivaalla ei ollut erityisen korkea. Lähdin kuitenkin meteorisateeseen luottavaisin mielin katsomaan ja valokuvaamaan parvea tutulle havaintopaikalleni tammen taakse.

Säädin kamerani ottamaan 20 sekunnin valotuksia tähtirikkaasta alueesta itäisellä taivaalla melko suurta herkkyysasetusta käyttäen. Käyttämäni zoom-objektiivit eivät ole erityisen valovoimaisia linssejä, mikä rajoittaa kohtalaisen pahasti meteorien kuvaamista. Vaan eipä niitä meteoreja niin kasapäin näkynyt paljaalla silmälläkään. En ihan tarkalleen kellosta katsonut kauanko siellä niityllä aikaa vietin, jotakuinkin tunnin varmaankin, ja onnistuin vain yhden meteorin tänä aikana näkemään. Se oli kylläkin ihan hieno ja melko kirkas, ja olisi varmasti muuten tarttunut myös kameran kennolle, mutta valitettavasti kamerani oli meteorin näkyessä ottamassa pimeää ruutua. Kameran suuntaus olisi ollut kerrassaan optimaalinen.

Talvinen sää ja odottamaani matalampi meteoriparven aktiivisuus saivat minut palaamaan sisään iltapuuhiin. Ehdin kuitenkin jo samana iltana alustavasti tutkimaan ottamiani kuvia ja löysin kuin löysinkin yhdestä kuvasta aidon kvadrantidin, joka oli paljaalta silmältä jäänyt huomaamatta. Lentokoneiden valojen aiheuttamia juovia kuvissa oli sitten sitäkin enemmän. Muutamassa (peräkkäisessä) kuvassa näkyy myös jokin satelliitti, jonka tarkempi tunnistaminen taitaa jäädä haaveeksi.


Kuvaamani kvadrantidi näkyy viiruna ylläolevassa kuvassa. Kirkas tähti kuvan yläreunan lähellä suoraan meteorin yläpuolella on Pohjantähti. Lisäksi kuvassa näkyy koko joukko Kassiopeian ja Perseuksen tähdistöihin kuuluvia tähtiä.