Sumuvarjo

Valokuvasin tämän sumuvarjon eli gloorian lentokoneesta tammikuussa 2013. Gloorian näkeminen edellyttää sitä, että tarkkailija asettaa päänsä tarkalleen pieniä vesipisaroita sisältävän pilven ja auringon väliin ja katsoo varjonsa suuntaan. Toisin sanoen, diffraktioilmiö glooria ympäröi auringon vastapistettä: siinä mielessä ilmiö muistuttaa kaikkien tuntemaa sateenkaarta. Verraten pienen kokonsa vuoksi se kuitenkin vain harvoin näkyy horisontin yläpuolella. Havaintogeometria tekee glooriasta haasteellisen havaittavan maanpinnan tasolla, mutta lentomatkustajan näkökulmasta gloorian näkeminen ei pääsääntöisesti ole temppu eikä mikään. Tässä tapauksessa glooria syntyy tasaisen kumpukerrospilven yläosan pienissä pilvipisaroissa.

Auringonpilkkuja

Valokuvasin päivätähteämme linssiputkeni lävitse, ja loin 20 yksittäisestä ruudusta oheisen keskiarvokuvan. Kuten tavallista, tarkennus olisi voinut olla paremminkin kohdallaan, mutta epäterävää maskia soveltamalla sain lopputuloksesta sentään jotakuinkin uskottavan. Visuaalisesti havaittaessa pilkkuja ei juuri tuon enempää erottunut.

Kirkas välähtelijä ALOS

Seuraan muutamia Ursan harrastusjaostojen sähköpostilistoista. Leo Wikholm ilmoitteli tekokuu-aiheisella listalla mielenkiintoisesta ALOS-satelliitista, joka on aivan viimeaikaisten havaintojen mukaan kirkastunut odottamattomalla tavalla. Satelliitti ei kuitenkaan ole jatkuvasti kirkas. Sen kirkkaus heilahtelee raporttien mukaan siten, että joidenkin hetkien ajan se on jopa satamäärin Venusta kirkkaampi, mutta sitten hetken kuluttua taas vain yksi tekokuu muiden joukossa. Kiinnostuin asiasta sen verran että selvitin minkälaisella aikataululla tämä satelliitti ylittää meridiaanimme. Heinäkuun yhdeksäntenä tämä tapahtui iltasella puoli yhdentoista aikaan.

Heinäkuun yhdeksännen iltana näin kirkkaan satelliitin. Kuvan satelliitti ei liity tapaukseen.

Illan saapuessa pyörittelin Rubikin kuutiota ja odottelin että lapset nukahtaisivat, mutta lopulta menetin kärsivällisyyteni ja lähdin juoksulenkille. Juostessani muistin satelliitin. Ilta oli selkeä ja lämmin, joten päätin ehtiä takaisin ajoissa ja yrittää satelliitin havaitsemista kotoa käsin. Kotiin päästyäni tarkistin virallisen kellonajan ja satelliitin näkyvyysennusteen, ja lähdin samoin tein viemään koiraa iltakävelylle. Satelliitin esiintuloon oli aikaa vain pari minuuttia. Tarkkaa sekuntikelloa minulla ei mukana ollut, kuten ei myöskään sekunnintarkkoja näkyvyysennusteita, mutta tiesin karkeasti mistä suunnasta satelliittia tulisi etsiä. Rehellisesti sanottuna en odottanut satelliitilta kovin paljoa, sillä taivas oli vielä vaalea ja tähtiäkään ei niin valtavasti vielä ollut esiin tullut.

Yllätyksekseni satelliitti näkyi kuitenkin kohtuullisen kirkkaana. Se ei varsinaisesti häikäissyt, mutta erottui kuitenkin vaivattomasti. Satelliitin kirkkaus vaihteli varsin säännöllisesti, ehkä 20-30 sekunnin jaksolla. Numeroiksi puettuna arvioisin satelliitin maksimikirkkaudeksi 0 magnitudia, ja minimikirkkaudeksi 4 magnitudia, mutta käytännössä varsinkin tuo minimiarvio on melkein hatusta vedetty, sillä himmeimmillään satelliitti katosi kokonaan taustataivaan valoisuuteen. Maksimiarvio lienee lähempänä totuutta, sillä satelliitin ohittaessa Karhunvartijan tähdistöä sen kirkkautta oli kätevä verrata Arkturukseen, jonka kirkkaudeksi muistelisin juuri tuon 0 magnitudia. Satelliitti ei siis juuri hävinnyt kirkkaudessa Arkturukselle, jos kohta ei sitä myöskään voittanut.